Puskalennätin

Tämä merkintä on unohtunut luonnoskansioon joskus alkuvuodesta, mutta kirjoittelin sen loppuun ja julkaisen sen nyt.

Satuttuani vilkaisemaan Viona Z:n blogiinsa tekemää merkintää, jossa hän tarkasteli erään arabianhevosensa sukua, tulin miettineeksi sitä, miten taannoin rekisteröin kymmenittäin arabianhevosia ViLaSutiin (eli Virtuaaliseen Laukkahevosen Sukutietokantaan) saadakseni yhden laukkahevosen suvun rekisteröityä kokonaisuudessaan. Tästä suvusta valtaosa oli luonnollisesti ratsupainotteista, vanhat arabisuvut ovat, ja monet laukkahevoset polveutuvat suoraan niistä. Tässä artikkelissa on tarkoitus vähän katsastella rekisteröimääni sukua ja sen kantahevosia.

Hevonen, jonka rekisteröimiseen urakallani tähtäsin, oli ori nimeltä Bir Saat Sonra. Sen sukua oli netissä jäljitettävissä seitsemänteen polveen saakka, mikä ei tietysti kuulosta kovinkaan paljolta, varsinkin jos sitä vertaa siihen, että jäljitin suomenhevoseni Aadan sukua aina yhdeksänteentoista polveen saakka. Seitsemän polvea tarkoittaa kuitenkin jo melkoista määrää hevosia, olkoonkin etteivät kaikki sukuhaarat yllä sinne saakka.

Kuten niin monen arabisuvun, myös tämän tarkastelussani olleen pohjalta löytyi tuttuja nimiä. VIR MVA Ch. Goldhoof´s Brendon, VIR MVA Ch. Symphony ja VIR MVA Ch. Sunflower´s Al Sheik. Sen sijaan suvusta puuttuivat muutoin usein esiintyvät VIR MVA Ch. Metsälän Alibaba ja  VIR MVA Ch. Olympos Campiglion. Voimme varmaan saman tien nähdä yhteyden, joka näiden aikansa jalostussuosikkien välillä on: ne kaikki on palkittu VIR MVA Ch. -arvonimellä (Virtuaalinen Muotovalio ja Champion).

Siihen aikaan, jona nämä hevoset ovat olleet pinnalla, tuo arvonimi oli kaikki, mitä hevonen tarvitsi ollakseen haluttu jalostuksessa. Sillä ei tarvinnut olla metrien mittaista kisakalenteria tai menestynyttä sukua, eikä välttämättä luonnetta tai sukuselvitystä valmennuksista nyt puhumattakaan. Hevoselle riittivät hyvät kuvat (joiden määritelmä oli aikanaan paljon löyhempi kuin nykyisin), joilla se oli onnistunut poimimaan NJ:n tuomareilta tarvittavat sertit ansaitakseen oikeuden arvonimeen.

Kaikki aiemmin mainitut elämään jääneet nimet ovat yhtä lukuun ottamatta oreja. Tämä selittyy toki helposti orien yleensä suuremmilla jälkeläismäärillä ja sillä, että niitä yleisesti mainostetaan enemmän, kun niitä tarjotaan jalostukseen myös ulkopuolisille. Tammoista vain Symphony on säilynyt suuren kansan tietoisuudessa, mutta senkin jälkeläiset ovat lukuisat.

Joku arabisukuja paremmin tunteva mainitsisi vielä kymmenittäin lisää nimiä, mutta voisinpa veikata, että suurimman osan tilille voidaan lukea VIR MVA Ch. ja mahdollisesti KTK-palkinto. Vanhemmista polvista löytyy usein myös melko paljon YLA-palkittuja hevosia, sillä aikanaan yleislaatuarvostelu on ollut paljon arvostetumpi kuin nykyään. Lajilaatuarvostelujen tulokset alkavat näkyä sukutauluissa merkittävästi vasta myöhemmin, vaikka on niitä myös varhaisemmilla esivanhemmilla.

Arabit ovat olleet muotirotu moneen otteeseen, vaikka välillä (kuten ilmeisesti tällä hetkellä) vakavasti otettavia kasvattajia ja innokkaita harrastajia on vain vähän. Tämä voidaan kaiketi lukea paljolti juurikin sen syyksy, miten yleisiä arabit ovat välillä olleet ja miten vähän niitä on Suomessa, sillä nämä kaksi seikkaa johtavat siihen, että uusia hinoja kuvia, joilla saisi arvonimiä, on yhä vaikeampi löytää. Tosin arabikuvia on kyllä netti täynnä, farmien omistajat ja valokuvaajat vain alkavat olla sen verran valveutuneita, että ovat menettäneet hyväntahtoisuuttaan virtuaalihevostelijoiden kuvalupapyyntöjä kohtaan.

Kun kuitenkin huomioidaan, miten usein arabit ovat vuosien saatossa nousseet suosioon, ja miten harvoin kokeneet nykyisen kaltaisen aallonpohjan, voidaan niiden sukuja tarkastelemalla aika hyvin nähdä, millainen kehitys kilpailuttamisessa ja palkintojen rohmuamisessa on ollut. VIR MVA Ch. -palkinto ei nykyisin yksinään takaa hevosen jalostusarvoa, kuten se takasi 2000-luvun muistojen kultaamalla alkupuoliskolla. Myöskään YLA2-palkinto ei ole enää mitään, vaikka se ennen oli iso saavutus (jokin todettakoon, ettei YLA1-palkittu hevonenkaan nykyisin aina saa ansaitsemaansa arvonantoa). Ohi ovat jyränneet jaosten laatuarvostelupalkinnot. Kantakirjaus ei nykyisin ole yhtä suurta huutoa kuin joskus, joskin näitä palkintoja tunnutaan yhä arvostavan. Lisäksi nimen omaan (vannoutuneiden) arabikasvattajien joukossa on havaittavissa AHAC-arvonimien määrän ja suosion kasvu.

Yhtä kaikki nähdään sukutauluja tarkastelemalla, että vaikka eri arvonimien arvostus varioi eri aikakausilla, ovat palkinnot ja arvonimet aina olleet tärkeä osa hevosen jalostusarvoa, eikä siitä luultavasti tulla pääsemään mihinkään. Hevonen, jolla on hienot kuvat, hyvät tekstit ja järkevä määrä kilpailutuloksia, ei tule edelleenkään olemaan jalostuksessa minkään arvoinen (suuria linjoja vedettäessä), ellei sille ole annettu erillistä tunnustusta näistä ansioista.