Puskalennätin

Tämä merkintä on unohtunut luonnoskansioon joskus alkuvuodesta, mutta kirjoittelin sen loppuun ja julkaisen sen nyt.

Satuttuani vilkaisemaan Viona Z:n blogiinsa tekemää merkintää, jossa hän tarkasteli erään arabianhevosensa sukua, tulin miettineeksi sitä, miten taannoin rekisteröin kymmenittäin arabianhevosia ViLaSutiin (eli Virtuaaliseen Laukkahevosen Sukutietokantaan) saadakseni yhden laukkahevosen suvun rekisteröityä kokonaisuudessaan. Tästä suvusta valtaosa oli luonnollisesti ratsupainotteista, vanhat arabisuvut ovat, ja monet laukkahevoset polveutuvat suoraan niistä. Tässä artikkelissa on tarkoitus vähän katsastella rekisteröimääni sukua ja sen kantahevosia.

Hevonen, jonka rekisteröimiseen urakallani tähtäsin, oli ori nimeltä Bir Saat Sonra. Sen sukua oli netissä jäljitettävissä seitsemänteen polveen saakka, mikä ei tietysti kuulosta kovinkaan paljolta, varsinkin jos sitä vertaa siihen, että jäljitin suomenhevoseni Aadan sukua aina yhdeksänteentoista polveen saakka. Seitsemän polvea tarkoittaa kuitenkin jo melkoista määrää hevosia, olkoonkin etteivät kaikki sukuhaarat yllä sinne saakka.

Kuten niin monen arabisuvun, myös tämän tarkastelussani olleen pohjalta löytyi tuttuja nimiä. VIR MVA Ch. Goldhoof´s Brendon, VIR MVA Ch. Symphony ja VIR MVA Ch. Sunflower´s Al Sheik. Sen sijaan suvusta puuttuivat muutoin usein esiintyvät VIR MVA Ch. Metsälän Alibaba ja  VIR MVA Ch. Olympos Campiglion. Voimme varmaan saman tien nähdä yhteyden, joka näiden aikansa jalostussuosikkien välillä on: ne kaikki on palkittu VIR MVA Ch. -arvonimellä (Virtuaalinen Muotovalio ja Champion).

Siihen aikaan, jona nämä hevoset ovat olleet pinnalla, tuo arvonimi oli kaikki, mitä hevonen tarvitsi ollakseen haluttu jalostuksessa. Sillä ei tarvinnut olla metrien mittaista kisakalenteria tai menestynyttä sukua, eikä välttämättä luonnetta tai sukuselvitystä valmennuksista nyt puhumattakaan. Hevoselle riittivät hyvät kuvat (joiden määritelmä oli aikanaan paljon löyhempi kuin nykyisin), joilla se oli onnistunut poimimaan NJ:n tuomareilta tarvittavat sertit ansaitakseen oikeuden arvonimeen.

Kaikki aiemmin mainitut elämään jääneet nimet ovat yhtä lukuun ottamatta oreja. Tämä selittyy toki helposti orien yleensä suuremmilla jälkeläismäärillä ja sillä, että niitä yleisesti mainostetaan enemmän, kun niitä tarjotaan jalostukseen myös ulkopuolisille. Tammoista vain Symphony on säilynyt suuren kansan tietoisuudessa, mutta senkin jälkeläiset ovat lukuisat.

Joku arabisukuja paremmin tunteva mainitsisi vielä kymmenittäin lisää nimiä, mutta voisinpa veikata, että suurimman osan tilille voidaan lukea VIR MVA Ch. ja mahdollisesti KTK-palkinto. Vanhemmista polvista löytyy usein myös melko paljon YLA-palkittuja hevosia, sillä aikanaan yleislaatuarvostelu on ollut paljon arvostetumpi kuin nykyään. Lajilaatuarvostelujen tulokset alkavat näkyä sukutauluissa merkittävästi vasta myöhemmin, vaikka on niitä myös varhaisemmilla esivanhemmilla.

Arabit ovat olleet muotirotu moneen otteeseen, vaikka välillä (kuten ilmeisesti tällä hetkellä) vakavasti otettavia kasvattajia ja innokkaita harrastajia on vain vähän. Tämä voidaan kaiketi lukea paljolti juurikin sen syyksy, miten yleisiä arabit ovat välillä olleet ja miten vähän niitä on Suomessa, sillä nämä kaksi seikkaa johtavat siihen, että uusia hinoja kuvia, joilla saisi arvonimiä, on yhä vaikeampi löytää. Tosin arabikuvia on kyllä netti täynnä, farmien omistajat ja valokuvaajat vain alkavat olla sen verran valveutuneita, että ovat menettäneet hyväntahtoisuuttaan virtuaalihevostelijoiden kuvalupapyyntöjä kohtaan.

Kun kuitenkin huomioidaan, miten usein arabit ovat vuosien saatossa nousseet suosioon, ja miten harvoin kokeneet nykyisen kaltaisen aallonpohjan, voidaan niiden sukuja tarkastelemalla aika hyvin nähdä, millainen kehitys kilpailuttamisessa ja palkintojen rohmuamisessa on ollut. VIR MVA Ch. -palkinto ei nykyisin yksinään takaa hevosen jalostusarvoa, kuten se takasi 2000-luvun muistojen kultaamalla alkupuoliskolla. Myöskään YLA2-palkinto ei ole enää mitään, vaikka se ennen oli iso saavutus (jokin todettakoon, ettei YLA1-palkittu hevonenkaan nykyisin aina saa ansaitsemaansa arvonantoa). Ohi ovat jyränneet jaosten laatuarvostelupalkinnot. Kantakirjaus ei nykyisin ole yhtä suurta huutoa kuin joskus, joskin näitä palkintoja tunnutaan yhä arvostavan. Lisäksi nimen omaan (vannoutuneiden) arabikasvattajien joukossa on havaittavissa AHAC-arvonimien määrän ja suosion kasvu.

Yhtä kaikki nähdään sukutauluja tarkastelemalla, että vaikka eri arvonimien arvostus varioi eri aikakausilla, ovat palkinnot ja arvonimet aina olleet tärkeä osa hevosen jalostusarvoa, eikä siitä luultavasti tulla pääsemään mihinkään. Hevonen, jolla on hienot kuvat, hyvät tekstit ja järkevä määrä kilpailutuloksia, ei tule edelleenkään olemaan jalostuksessa minkään arvoinen (suuria linjoja vedettäessä), ellei sille ole annettu erillistä tunnustusta näistä ansioista.

Olen viimeaikoina pohdiskellut Heleän tuntitoimintaa ja tutustunut erilaisiin systeemeihin, joita muut tallit pyörittävät. Havaittavissa on ollut selkeä trendi siitä, että tuntitoiminta on osallistujien puutteessa muuttumassa yhä enemmän valmennustoiminnaksi: tunneille voi tulla omalla hevosella, ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostilla ja kommentin kirjoittaa tunnin pitäjä. Toisin sanoen tunnille tulevan ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Samaa on havaittavissa niilläkin tunneilla, joihin voi osallistua vain tallin hevosilla. Osallistuminen on yritetty tehdä mahdollisimman helpoksi, että saataisiin edes joku ilmoittautumaan. Toisaalta myös tiettyä paluuliikennettä vanhoihin tapoihin on ollut havaittavissa, kun uusia ja uusvanhoja ratsastuskouluja on kesän myötä alkanut taas pulpahdella pintaan.

Valitettavan usein, ainakin meillä Heleässä, tuntuu käyvän niin, että joku ilmoittautuu tunnille, muttei sitten koskaan saa aikaiseksi lähettää meille tuntikertomusta ja tunnin suorittamienn jääkin sitten siihen. Suurin osa tunnin loppuun suorittaneista on Heleän hoitajia. Tämän voidaan olettaa johtuvan kahdesta asiasta: a) hoitajat ovat jo muutoinkin sisällä tallin toiminnassa ja pitävät kirjoittamisesta, sekä b) tuntien suorittaminen antaa heille tavoitteita, sillä niitä suorittamalla saa merkkejä.

Olenkin tämän havainnon seurauksena pienessä mielessäni miettinyt jos jonkin laisia parannuksia tuntitoimintaan. Lopulta siihenkin pätevät samat kultaiset säännöt kuin hoitajatoiminnan järjestämiseen: tarvitaan tavoitteellisuutta ja yhteisö. Toisaalta millaiset tavoitteet nykypäivän virtuaalihevostelijaa innostavat ja miten luoda yhteisö vastahakoisista ihmisistä? Valitettavasti monia innostaa vain maine ja kunnia jan omien hevosten jalostusarvon kasvattaminen. Yhteisöllisyys puolestaan tuntuu jääneen historiankirjojen sivuille.

Toisaalta kaipaan Ratsastuskoululiiton tarjoamaa yhtenäistävää järjestelmää, mutta samalla tiedostan, että sellainen muuttaisi eri tallien tarjonnan herkästi niin samankaltaiseksi, että jonkin oman antaminen muuttuisi hankalammaksi. Toisaalta haluaisin tuoda tunteihimme mukaan teoriamateriaalia, vinkkejä joita voisi soveltaa todellisuudessakin, mutta toisaalta tiedostan, että tällainen helposti lisää ihmisten kynnystä osallistua. Samalla haluaisin helpottaa osallistujien tunneille tulemista entisestään, jotta heitä saataisiin mahdollisimman paljon, mutta toisaalta toivoisin edelleen saavani heiltä materiaalia Heleän sivuille lisättäväksi ja haluaisin vaalia tarinaperinnettä. Pulma on kokonaisuudessaan siis kohtalaisen kinkkinen. Näitä tavoitteita ei kovin helposti yhdistetä, joten joko minun olisi keksittävä jotakin mullistavaa tai luovuttava ajatuksesta kokonaan. Toisaalta minulla saattaisi jopa olla tällainen mullistava idea, mutta se edellyttäisi paljon työtä ja olisi kovin irrallinen Heleän muusta konspetista.

Perimmäinen kysymys on kuitenkin edelleen siinä, että ihmisten pitäisi saada tuntitoiminnasta jotakin itselleen. Pitäisi kyetä luomaan systeemi, joka motivoisi heitä ja tarjoasi jotakin erilaista, mielellään jotakin sellaista, mitä ihan joka talli ei kykenisi heti myöskään matkimaan. Ideavarkaudet ovat kurjia, mutta tavallisia ja mahdottomia estää. Toisaalta kehitys kehittyy ja siitä, mikä jokus oli uutta ja erillaista, tulee usein lopulta arkea, eikä se aina ole paha asia. Se vain tekee uuden luomisesta entistä vaikeampaa.

Harva se päivä foorumeilla törmää ihmisten tarpeeseen nöyryyttää julkisesti niitä, joiden he kokevat tehneen vääryyttä itselleen tai universumille (ja siinä sivussa he yleensä nöyryyttävät myös itseään, asiaa sen enempää ajattelematta). Minun on aina ollut kohtalaisen vaikea ymmärtää tätä ilmiötä. Suurin osa näistä tekijänoikeuslakeja rikkoneista, ulkoasuja tai tekstejä matkineista/kopioineista sun muista virtuaalihevostelijoiden pyhän vihan tavallisimmista kohteista, ei käy foorumeilla eikä siellä törmää näihin heitä usein törkeinkin sanankääntein suomiviin ketjuihin. Näin on tietysti heidän kannaltaan parempi, mutta toisaalta sama toiminta varmasti jatkuu autuaan tietämättömänä yleisestä paheksunnasta ja ei se mainekaan niissä piireissä kärsi, joissa sillä on väliä. Ja ainahan voi luoda alteregon, kuten monen maineensa kurautumisen kokeneen on todettu tehneen.

Paheksun melko yleisesti näitä julkisia huomionhakuketjuja, joissa yleensä hyökätään yhteistuumin yhden henkilön kimppuun (usein myös väärin perustein). En ymmärrä, mikseivät ihmiset osaa selvittää asioita keskenään sähköpostin välityksellä, jolloin viestikin yleensä menee paremmin perilla ja kaikille osapuolille jää vähemmän paha mieli. On totta, ettei “pahantekijää” aina, tai välttämättä edes kovin usein, saa kiinni sähköpostilla ja että tämä jättää vieraskirjoihinsa jätetyt viestit huomiotta. Siinä vaiheessa julkisen metakan nostaminen ei kuitenkaan yleensä tuota sen parempaa tulosta. Kannattaisi ottaa yhteys suoraan palveluntarjoajaan, mikäli kyse on laittomasta materiaalista. Tässäkin kannattaa kuitenkin huomata, että ulkoasujen koodit, värit tai asettelut eivät ole tekijänoikeuksien alaisia: vain grafiikka täyttää määritelmän ja sekin vain siinä tapauksessa, että se on jotain oikeasti erityistä.

Kyllä minä muistan, että omakin käpyni on toisinaan sauhunnut, kun olen löytänyt tekstejäni kopioituna toisten virtuaalitallien sivuilta, mutta en silti ole lähtenyt huutamaan asiasta foorumeille. On tosin mahdollista, että olen joskus harrastuksen alkuaikojen hämärässä ja nuoruuteni tulisella tunteenpalolla mennyt tämänkin erehdyksen tekemään (ja häpeäisin sitä nyttemin syvästi, mikäli näin olisi tapahtunut). Siinä tapauksessa olen vain onnellisesti pyyhkinyt asian muististani.

Aivan toinen luku tässä julkisessa huutelussa ovat alteregosyytökset. Alteregoissa ei minusta ole sinänsä mitään pahaa. Miksei jokainen saisi esiintyä virtuaalimaailmassa juuri sillä nimellä kuin haluaa, olettaen ettei hän käytä jonkun toisen yleisesti tunnettua nimimerkki? Mitä väliä on sillä, että joku haluaa aloittaa alusta? Jos ihminen osaa käyttäytyä kunnolla toisen nimen takana, vaikka oliskin pilannut maineensa ensimmäisen alla, miksei hänelle voitaisi antaa mahdollisuutta?

Entäpä sitten kasvattajien suunnalta koetut vääryydet ja lukuisat niistä syntyneet huutelut? Yleensähän kyse on perusteettomasta tai “perusteettomasta” kasvatin takaisinotosta. Jokainen tablaa tyylillään ja olen itsekin joskus aikojen saatossa ottanut huostaani muutaman kasvatin, jonka sivut ovat hävinneet tai jota ei ole lainkaan kilpailutettu tai käytetty jalostukseen tai jonka sivut ovat olleet puoli vuotta siinä jamassa, jossa ne minulle joskus aikanaan ilmoitettiin. Toisaalta mieleeni ei tulisi ottaa takaisin eläkeikäistä hevosta, jolla on hieno kisaura ja palkintoja: sillä on selvästi aikanaan nähty vaivaa kaikkien hiljaisien kuukausien edestä. Eikä se oikeastaan ole minun asiani, miten kukakin haluaa harrastaa. Toiset vain harrastavat hitaammin ja hiljaisemmin. Suurimmalta osalta näistäkin jupakoista vältyttäisiin, jos ihmiset viitsisivät kommunikoida sivistyneesti. Jos kasvatin omistaja on ostohetkellä sitoutunut ilmoittamaan uuden sähköpostiosoitteensa ja kasvatin muuttuneen osoitteen, hänen kuuluu tehdä niin. Ja toisaalta ei ole kasvattajan tehtävä lähteä metsästämään sähköpostiositteita ja hevosten uusia osoitteita, jos vanhat toimivat näennäisesti, vaikkei niitä enää tarkasteta tai päivitetä. Jos on itse tyrinyt, on melko turha syyttää kasvattajaa, jos kerran tiesi ostohetkellä tämän asettamat ehdot. Itse en osta sellaisten kasvattajien hevosia, joiden ehdot eivät minulle sovi. Toiset eivät tietysti vaivaudu selvittämään kasvattiensa omistajien tilanteita sähköpostia lähettämällä tai muutenkaan, mutta aika moni edes yrittää sitä. On myös hyvä tapa laittaa hevosen vanhalle sivulle ilmoitus osoitteen muutoksesta. Silläkin vältetään jo monta riitaa.

Joku saattaakin muistaa, että Heleässä aloitettiin hoitajille suunnattu teoriatuntitoiminta maaliskuun alkupuolella. Hoitajien innostus toimintaan olimelko vaimeaa, vaikka sitä yritettiin nostattaa myös lisäämällä suoritettavien merkkien joukkoon teoriatunneista ansaittava kokoelma. Toisaalta hoitajia oli tuolloin myös huomattavan vähäinen määrä, joten osallistujaprosentin voidaan sanoa olleen melko korkea. Nyt kun talli on taas minun paluuni myötä palaamassa arkirytmiin, palaavat myös teoriatunnit rytinällä. Kenties niille on nyt enemmän kysyntää. Olen myös miettinyt niiden tarjoamista myös ulkopuolisille, mikäli kiinnostuneita löytyy.

Tällä viikolla julkaistu teoriapaketti käsittelee kaviota, sen rakennetta ja rakennevikoja, sekä hoitoa. Lisäksi olen tehnyt valmiiksi hevosen rakennetta yleisesti käsittelevän paketin, sekä paketin askellajeista ja liikkeistä. Julkaiseminen hoitajille tapahtuu aina sunnuntaisin, jolloin edellinen paketti myös poistetaan netistä. Toivon, että innokkaita osallistujia löytyy, sillä vaikka tekstien kokoaminen onkin mielenkiintoista, se vaatii kuitenkin työtä (käsittelen yleensä kerralla noin neljää-kuutta kirjaa, sekä internetin tietosisältöjä, joista molemmista osa on englanninkielistä). Toisinaan piirrän materiaalin oheen myös kuvia, joskin aivan kaikkeen aikani ja taitoni eivät kerta kaikkiaan riitä.

Jotta työni ei menisi aivan hukkaan, mikäli hoitajien innostus edelleen on laimeaa, olen harkinnut puolivakavissani, että alkaisimme tarjota teoriatunteja myös ulkopuolisille, etenkin kun hevosopistokaan ei tällä hetkellä ole toiminnassa. Toisaalta en ole lainkaan vakuuttunut, että ulkopuoletakaan virtaisi solkenaan kiinnostuneita ja heitä varten suoritusvaatimuksia pitäisi luultavasti muunnella (heillä kun ei ole hoitohevosta tallillamme). Se ei tietysti sinänsä oliis kovin suuri työ, mutta pitäisi päätellä myös materiaalien jakelutavasti. En haluaisi antaa niitä julkiseen ja yleiseen jakoon. Vastaan tulee luultavasti jonkin verran tekijänoikeuskysymyksiä, sillä käytänhän paketteja luodessani lähdekirjallisuutta, jonka lisäksi olen kyynisyydessäni vakuuttunut, että joku ryöstää työni hedelmät, jos jakelen niitä liian avoimesti.

Toivon kuitenkin, että nämä teoriamateriaalit antavat hoitajille jotakin, vaikka he eivät niitä varsinaisesti suorittaisikaan. Onhan niissä kuitenkin paljon sisältöä, jota voi ujuttaa hoitokertomuksiinsa ja joilla niihin saa autenttisuuden tuntua.

Aina toisinaa foorumeilla törmää alunperin asiallisena alkaneisiin topikeihin, jotka ovat muuttuneet muutaman henkilön tai suuremman joukon taistelutantereeksi. Toisinaan joku topik on jopa aloitettu vain provosointitarkoituksessa. Henkilökohtaisesti minusta tuntuu aina inhottavalta, jopa pahalta, lukea moisia tekstejä. Virtuaalimaailma on ilmeisesti kasvanut liian isoksi, jotta voitaisiin enää puhua yhdestä yhteisöstä: kuppikunnat ja hyväveliverkostot ovat vallalla. Lisäksi on tietysti se vähitellen pienenevä joukko, joka ei ole liittoutunut, pyrkii pysymään puolueettomana tai ei vain tule hyväksytyksi mihinkään salaseuraan. Foorumeilla mennään toisinaan jopa henkilökohtaisuuksiin. Tilanne tuntuu riistäytyvän käsistä yhä useammin.

VRL:on tauon pituudesta ja siitä, ettei sen kestosta tai remontin edistymisestä ilmoitella, on viime aikoina kuultu paljon itkua, parkua ja hammasten kirskuntaa. Myös uusi suljettu foorumi 24/7 on herättänyt paljon tunteita ja keskustelua. Viimeisin hevostalli.netin topik, jossa VRL:on taukoa käsiteltiin, sai ikävän käänteen, kun ihmiset ryhtyivät syyttelemään ja siirtyivät yksittäisten henkilöiden parjaamiseen. Täytyy sanoa, etten lukenut loppupään viestejä enää sanasta sanaan, sillä minusta tuntui pahalta. Siellä ruudun takana istuu kuitenkin elävä ihminen, lihaa ja verta, josta voi tuntua aivan yhtä pahalta, kuin jos haukkuminen tapahtuisi vasten kasvoja.

On tietysti totta, että virtuaalihevostelua käsittelevillä foorumeilla valtaosa kävijöistä on nykyisin murrosikäisiä teinejä, joilla elämäntilanne on varmasti muutenkin sellainen, että tappelu on kotonakin arkipäivää. Se ei kuitekaan ole mikään tekosyy siirtää vihamielisyyttä yleisille foorumeille. Sitä voisi kuvitella, että ruudun takana olisi helpompi pysyä rauhallisena ja ajatella, etteivät nuo toiset ihmiset todella vaikuta minun elämääni. Ilmeisesti netin luoma vääränlainen anonymiteetti kuitenkin ajaa ylitse tällaisesta ajattelusta ja antaa luvan sanoa mitä tahansa “rehellisyyden nimissä”. Tämä argumentti on vedetty esiin useammin kuin kerran ja totuuden ritarit ovat viuhtoneet sillä ympäriinsä kuin parhaallakin miekalla. Vastaansa he taas saavat yleisesti “jeesustelijoiksi” tai “gestapoksi” nimitetyn ihmisryhmän, joka yrittää olla kaikkien kaveri ja toppuutella. Toki osa näistä ihmisistä todella onkin tekopyhiä ja rähjää itse muissa topikeissa samalla mitalla kuin ne, joita samaisesta toiminnasta sättii.

Rehellisyys ei ole mikään syy sanoa ihmiselle päin naamaa, että hän on tunteeton ja vajaaälyinen yksilö, jossa on myös huomattavia ulkonäöllisiä puutteita (varsinkaan, kun asiaa ei yleensä editetä edes tässä määrin kohteliaasti). Rehellisyyden nimissä voi sanoa “en pidä sinusta ja siitä, miten käyttäydyt”, mutta se ei anna oikeutta solvata toista jopa kunnianloukkauksen tunnuspiirteet täyttäviin mittoihin saakka. Vaikka itsekin haluaisin uskoa, että asiat riitelevät, eivät ihmiset, tämä ei kerta kaikkiaan tunnu enää onnistuvan.

Olen myös törmännyt ilmiöön, jossa ihmisiä kysytään, suorastaa anotaan, sanomaan mielipiteensä toisen henkilön tallista/suunnitelmasta/hevosesta tai milloin mistäkin hengentuotteesta. Ilmeisen harvoin mielipidettä kysyvä taho on kuitenki valmistautunut siihen, että joku vastaaja saattaisi todella löytää hänen tuotoksestaan korjattavaa tai esittää täydentävän ja järkevän kysymyksen tarkoitusperistä ja tarpeellisuudesta. Jopa täysin rakentavasti esitetty palaute tai kysymys, jonka ohella on myös annettu positiivista palautetta, tuntuu usein saavan aikaan räjähdyksen. Nykyisin halutaan kuulla vain imartelua ja suitsutusta, eikä ottaa vaaria neuvoista ja ehdotuksista. Kysymyksiinkään ei aina osata vastata asiallisesti, vaan hyökätään kysyjää vastaan niskakarvat pystyssä ja kynnet esillä.

Ilmiö on minun näkökulmastani käsittämätön. En voi ymmärtää, miten jokin virtuaalimaailmaa koskeva asia voi saada ihmiset niin kuohuksiin, että kaikki käytöstavat joutavat saman tien muistoalbumeihin ja rähinä yltyy syyttelyksi ja leukojen louskutukseksi. En epäile, etteikö useampi kuin yksi yksilö olisi jo pahoittanut mielensä. Haluaisin peräänkuuluttaa yhteisöllisyyttä, kaverin tukemista ja auttamista ja kritiikin (joka tulee esittää rakentavasti) hyväksymistä ja siitä opikseen ottamista. Kultaiset käytöstavat kunniaan ja sitä rataa. Alan kuitenkin tuntea asian suhteen toivottomuutta, vaikka aina toisinaan joku sytyttääkin pienen uskonkipinän kyynisyyteni keskelle.

Aina toisinaan foorumeilla törmää mietintöihin siitä, millainen “hyvän virtuaalihevosen” tulisi olla. Kysymys itsessään on hankala, eikä siihen ole mitään yksiselitteistä vastausta. Jokainen varmasti kokoaa itselleen sellaisia virtuaalihevosia, joita itse pitää “hyvinä”. Hyviä virtuaalihevosia on monenlaisia, osin niiden kuvittellisesta käytöstä ja osin niiden omistajista riippuen. Joitakin perustavanlaatuisia suuntaviivoja voidaan kuitenkin luoda määriteltäessä hyvää virtuaalihevosta.

1. Nimi

Virallinen nimi, johon yleensä kuuluu myös jonkinlainen kasvattajaliite, on keskeinen osa virtuaalihevosen identiteettiä. Se on niitä harvoja asioita, jotka yleensä eivät muutu pikseliponin kiertäessä omistajalta toiselle. Jopa sukupuoli voi muuttua omistajanvaihdoksen yhteydessä, varsinkin elämän alkutaipaleella, kun vasta syntynyttä tai jo vähän vanhempaakin kasvattia kaupataan kasvattajan toimesta eteenpäin. Oriit tietysti voidaan aina ruunata, vaikka se ei ehkä varsinainen sukupuolenvaihdos olekaan.

Nimen tulisi olla sellainen, että se miellyttää omistajaa. Liian usein tuntuu törmäävän siihen faktaan, että harrastajan mielenkiinto jotakin hevosta kohtaan on lopahtanut “koska sen nimi ei iske”. Omistajan mieltymyksistä riippumatta on kuitenkin joitakin perussääntöjä, joita nimeämisessä tulisi noudattaa: Nimi ei saa olla loukkaava. Sen ei tule sisältää minkäänlaisia rasistisia viittauksia tai kirosanoja. On myös suositeltavaa ettei nimessä ole mainittu huumausaineita (mitään huumeisiin tai alkoholiin viittaavaa). Useimmissa tapauksissa ei myöskään ole suositeltavaa käyttää tuotemerkkejä niminä tai niiden osina.

Sääntö ei yleensä ole sääntö, jos se ei sisällä jonkinlaisia poikkeuksia, joten niin on myös näiden nimeämisen “perussääntöjen” kohdalla. Esimerkiksi sanalla heroine on kaksoismerkitys, se tarkoittaa sekä heroiinia että sankaritarta, ja mikäli se esiintyy selkeästi jälkimmäisessä merkityksessä, sitä voidaan varmaankin pitää täysin hyväksyttävänä. Olen varma, että näitä monimerkityksisiä sanoja on olemassa paljonkin. Lisäksi joidenkin sanojen päällimmäinen merkitys on vuosien saatossa muuttunut. Sana, jolla ei ennen ollut rasistista tai loukkaavaa merkitystä voi olla nykyisessä puhekielessä tai “slangissa” molempia. Itse pitäisin nyrkkisääntönä, ettei sellaisia sanoja pitäisi käyttää, mikäli niille vain on synonyymi, jolla ei tällaista merkitystä ole.

Aikanaan virtuaalimaailmaa sulostuttivat myös nimikukkaset Kyrpäjyrä ja Ruisperkele, joista ensimmäistä pidän selvästi sopimattomana, mutta joista jälkimmäinen ei jostakin syystä omaan korvaani korahda yhtä vastenmielisesti (kenties se johtuu samannimisestä kappaleesta). Myös jälkimmäistä voidaan kuitenkin pitää sopimattomana.

2. Suku

Hyvä suku tuntuu nykyisin olevan merkittävä osa virtuaalihevosen omaa “hyvyyttä”. Onhan se toisaalta myös toinen niistä asioista, jotka virtuaalihevosen taipaleella harvoin kokee muutoksia ja jota siten voidaan pitää osana sen identiteettiä. Käsitykset siitä, millainen hyvä suku on, vaihtelevat melko paljon. Jälleen kuitenkin on nähtävissä valtavirtauksia, joita monet tahtomattaankin myötäilevät.

Hyvä suku on täynnä “hyviä virtuaalihevosia”. Usein suvulle pidetään erityisenä meriittinä, jos useat sen hevosista on palkittu jonkinlaisella laatuarvostelupalkinnolla tai arvonimellä. Tämä onkin varmasti yksi hyvän suvun selkeistä ulkoisista tuntomerkeistä, mutta myös suku, joka ei vilise palkittuja hevosia, voi olla hyvä.

Hyvä suku ei ole liian sisäsiittoinen tai turhan moneen kertaan linjattu (sama hevonen ei siis esiinny sukutaulussa liian tiuhoin välein tai liian useita kertoja). Turhina linjauksina voidaan pitää niiden hevosten linjaamista, joilla ei ole mitään erityistä annettavaa suvulle, sekä sitä, että sama hevonen, vaikka kuinkakin “arvokas” eläin, löytyy suvusta kymmeniä kertoja.

Monien mielestä tuntuu nykyisin myös olevan tärkeää, että suku on “tasapolvinen” (isän ja äidin suvusta pystytään jäljittämään yhtä monta olemassa ollutta virtuaalihevosta kutakin linjaa pitkin) tai sitten niin pitkä, ettei epätasaisuus enää näy sukutaulussa (yleensä tähän riittää neljä polvea, toiset tosin ylenkatsovat vielä näitäkin). Myös lyhytsukuisuus tuntuu olevan valtavirran suosiossa (tarkoittaa yleensä korkeintaan kolmea polvea).

Itse pidän tärkeimäpänä, että suku, etenkin lähisuku (tällä tarkoitan kahta tai kolmea ensimmäitä polvea, eli vanhempia, isovanhempia ja isoisovanhempia), koostuu suorituskykyisistä, lajiaan varten tarkasti jalostetuista yksilöistä. Hevoset ovat siis kilpailleet menestyksekkäästi siinä lajissa, johon varsa on suuntautumassa, tai sitten ainakin siinä lajissa, johon itse ovat suuntautuneet, vaikka nämä “sekasuvut” tuntuvat olevan “vakavasti otettaville” kasvattajille toisinaan melkoinen hirvitys. Vilkaisen yleensä myös nopeasti läpi hevosten kaikki ominaisuudet nähdäkseni, täyttävätkö ne pintapuolisesti oman määritelmäni hyvästä virtualihevosesta.

3. Kuvat

Kuvat tuntuvat olevan keskeisessä asemassa määriteltäessä hyvää virtuaalihevosta. Ne ovat usein sivun mieleenpainuvimpia osia (ainakin silloin, kun tekstejä ei vaivauduta lukemaan eikä nimi ole erityisen omaperäinen). Hyvät kuvat, olivat ne sitten piirretyt tai valokuvatut, ovat selkeät (eivät yli- tai alivalottuneet, pikselöityneet, huonosti rajatut, oudosta kuvakulmasta otetut tai piirrosten kohdalla suttuiset, heikosti väritetyt, huonosti skannatut tms.) ja hevonen niissä on edustava (ei siis roikota sukuelimiään, ole yltä päältä kurassa ainakaan kaikissa kuvissaan, seiso oudossa asennossa tms.).

Hyvissä kuvissa on hevosen käyttötarkoitusta, rotua ja sukupuolta vastaava yksilö, jolla ei ole ainakaan silmäänpistäviä ja suuria rakennevirheitä. Hyvät kuvat ovat myös lailliset eli niiden käyttöoikeudet ovat kunnossa. Itse pidän hyvänä, että hevonen näkyy ainakin yhdessä kuvassa kokonaisena ja sivultapäin kuvattuna.

Aina hyvä virtuaalihevonen ei kutenkaan välttämättä tarvitse kuvia lainkaan, mikäli sen muut tiedot ja ominaisuudet puhuvat puolestaan.

4. Luonne ja muut tekstit

Kaikki eivät nykypäivänä erityisemmin välitä siitä, onko hevosen sivuilla luonnekuvausta. Monet tuntuvat kuitenkin pitävän hyvänä, että luonne on kuitattu edes muutamalla lauseella, mieluummin kuin että se olisi jätetty kokonaan kuvailematta. Luonteeltaan hyvä virtuaalihevonen voi olla miltei millainen tahansa, jälleen omistajansa mieltymysten mukaan. Itse kuitenkin katson, että hyvä luonne on realistinen, eikä sisällä suuria ristiriitoja. Lisäksi se antaa hevosesta selkeän kuvan erilaisissa päivittäin vastaan tulevissa tilanteissa ja on kirjoitettu hyvällä suomenkielellä, samoin kuin mikä tahansa muukin teksti sivuilla.

Sukuselvityksiä tunnutaan nykyään pitävän arvossa, etenkin sellaisten hevosten kohdalla, joiden suku on keksitty tai pääosin kadonnut netistä. Hyvä sukuselvitys antaa pääpiirteissään selkeän kuvan eri sukulaisista niiden saavutukset mukaan lukien. Itse haluan mielelläni tietää myös jotakin hevosen elinkaaresta, luonteesta ja ulkonäöstä.

Päiväkirjoja ei nykyisin ole kovinkaan paljon, tai ainakaan niitä ei päivitetä erityisen ahkerasti. Ollessaan aktiivisessa käytössä ne ovat kuitenkin minusta erinomainen merkki panostuksesta ja siten osa hyvää virtuaalihevosta. Sama pätee tietyssä määrin myös valmennuksiin, jotka tuntuvat olevan suuressa suosiossa. Mikäli hevosta on jaksettu ilmoittaa valmennuksiin tai sille on jaksettu itse kirjoittaa sellaisia, nostaa se sen arvoa. Luen myös mielelläni esimerkiksi hevosen historiasta ennen sen saapumista nykyiselle omistajalleen tai kilpailun lopettaneen hevosen urasta kertovia tiivistelmiä. Kaikki nämä kielivät omistajan paneutumisesta.

5. Sivut

Yleisesti taidetaan olla sitä mieltä, että hyvällä virtuaalihevosella on oma, toimiva sivu. Jotkut (pääasiassa ne, joilla ei ole useita hevosia tai jotka kokevat tietyn hevosensa erityisen arvokkaaksi) tekevät hevoselleen jopa oman sivuston, jossa sen tiedot on esitetty erillisillä sivuilla. Hyvä sivu täyttää hyvän ulkoasun määritelmän ainakin siltä osin, että se on toimiva. Hyvä sivu on myös informatiivinen ja antaa kävijälle hevosesta pääpiirteissään hyvän kuvan, onnistuen välittämään sen, millaiseksi omistaja on omansa kuvitellut. En aio käsitellä tarkemmin sitä, mitä sivuilta pitäisi löytyä, mutta melko hyvän vastauksen tähän antaa Virginian teksti Mitä virtuaalihevosen sivuilta tulisi löytyä ja miksi.

6. Kisaus

Oman näkemykseni mukaan hyvän virtuaalihevosen ei ole välttämättä tarvinnut astua jalallaan kisakentille. Esimerkkinä voidaan käyttää ratsastuskoulujen hevosia, jotka harvoin kilpailevat ainakaan aktiivisesti.

Molempien ääripäiden kannattajia kuitenkin löytyy ja itse näkisin, että hevosen hyvyyden mittaaminen kisaamisella on jokaisen omissa käsissä: nähköön jokainen sen kuten haluaa. Itse pitäisin kuitenkin nyrkkisööntönä, että jos hevosella on kisattu, sen tulee olla menestynyt kilpailuissa ollakseen hyvä. Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä, etteikö hevonen voisi olla kokonaisuudessaan hyvä, toisten osa-alueiden kompensoidessa huonoja kilpailutuloksia.

Itse mittaan hevosen kilpailumenestystä sijoitus- ja voittoprosentteina, sekä kilpailuindeksinä. Nämä toimivat kuitenkin toisinaan ratsupuolella varsin heikosti, kisa- ja osallistujamäärien ollessa toisinaan varsin huikeita. Haluaisin kuitenkin joka tapauksessa nähdä hevosen sivuilla sen kaikki kisatulokset voidakseni arvioida sen menestystä: pelkät sijoitukset antavat valheellisen kuvan. Tietysti kymmenittäin sijoituksia kahminut hevonen, joka on osallistunut satoihin kilpailuihin, kielii omistajansa panostuksesta ja on sitä kautta hyvä yksilö ja menestyy paremmin myös laatuarvosteluissa.

7. Palkinnot

Oman näkemykseni mukaan hyvällä virtuaalihevosella ei tarvitse olla yhden yhtä palkintoa tai titteliä. Onhan täysin mahdollista, ettei hevonen koskaan mahdu laatuarvostelutilaisuuksiin, kun omistajalla ei ole aikaa tai onnea kutsujen aukeamisen kyttäämiseen. Palkinnot ovat kuitenkin aina erityinen meriitti, omasta näkökulmastani etenkin yleislaatuarvostelun ykköspalkinto on maininnan arvoinen suoritus.

8. Panostus

Hyvän virtuaalihevosen määritelmän voi omasta näkökulmastani melko helposti, joskin yleistäen, kiteyttää lauseeseen “Hyvään virtuaalihevoseen on panostettu”. Tämä tarkoittaa sitä, että omistaja on nähnyt sen eteen vaivaa: hän on kirjoittanut tekstejä, kilpaillut, käynyt valmennuksissa, osallistunut tarinatoimintaan tai mitä tahansa sellaista, mistä näkee, että hän on tosiaan käyttänyt aikaa ja vaivaa tehdäkseen hevosesta sellaisen kuin haluaa.

9. Hyvä virtuaalihevonen miellyttää omistajaansa

Minusta tämä on minkä tahansa virtuaalihevosen, hyvän tai huonon, tärkein ominaisuus. Virtuaalihevoset ovat olemassa toteuttaakseen omistajiensa haaveita ja mielikuvia. Siksi niiden tulee kokonaisudessaan olla juuri sellaisia, että ne miellyttävät sitä henkilöä, joka ne omistaa. Yleensä omistajan mieltymys hevoseensa korreloi suoraan sen kanssa, miten paljon hevoseen on panostettu ja tekee siitä jo sitä kautta huomattavasti paremman hevosen myös muiden silmissä.

Aina aika ajoin foorumeilla törmää kysymyksiin siitä, millainen on hyvä ulkoasu. Jos ei nyt aivan suoranaisesti tuossa muodossa, niin kuitenkin kiertoteitse. Usein foorumille kirjautuessaan saa huomata, että etusivu on täynnä viestejä, jotka sisältävät muodossa tai toisessa pyynnön, että joku tekisi ulkoasun aloittajan sivustolle tämän puolesta. Omat tekeleet kelpaavat vain harvoille, niille jotka eivät halua pullittaa palkkaa tai niille, jotka uskovat olevansa riittävän hyviä koodaajia ja grafiikan tekijöitä. Virtuaalimaailma pyörii monen mielestä liikaa ulkoasujen ympärillä. Totuus on kuitenkin myös se, että ulkoasu antaa ensivaikutelman sivustosta, oli se sitten millainen tahansa. Maailma on pinnallistunut muuallakin. Tämän tekstin tarkoitus on miettiä, millainen nyt oikeasti sitten onkaan se hyvä ulkoasu.

1. Värit

Värit luovat ison osan siitä tunnelmasta, joka sivustosta ensisilmäyksellä jää käteen. Värien olisi siis hyvä jollakin tavalla sopia sivuston teemoihin ja kenties myös nimeen. Samalla niiden tulisi olla riittävän rauhalliset, jotta kävijä kykenee selaamaan sivustoa pidemmänkin aikaa saamatta päänsärkyä. Räväkkä pinkki tai neonvihreä saattaa sopia tehosteväriksi oikein käytettynä, mutta on tuskin käypä sivun taustaväriksi. Kun pitää vielä ottaa huomioon, että tekstin ja taustan välisen kontrastin on oltava niin iso, että tekstiä pystyy vaivatta lukemaan, voi shokkivärit yleensä jättää suosiolla laskuista, ainakin yhdistelminä. Apua värien valintaan ja oikeiden värikoodien löytämiseen löytyy vaikkapa seuraavilta sivuilta: väripalettigeneraattori ja toinen (luovat väripaletti valitsemastasi kuvasta), ColorPicker (näyttää kulloinkin valittuna olevan värin koodin tai koodina syötetyn värin. Auttaa luomaan väripaletteja) ja ColorSchemer (sivusto, jolle on koottu valtava määrä valmiita väripaletteja).

2. Grafiikka

Grafiikalla on mahdollista luoda sivulle omanlaisensa ilme ja tehdä jo ensimmäisen vilkauksen ottajalle selväksi, mitä sivusto pitää sisällään. Kannattaa kuitenkin välttää liiallista tai turhaa grafiikan käyttöä. Esimerkiksi mapatut linkit voi usein korvata tekstilinkeillä. Garfiikan paljous, etenkin jos se on tallennettu raskaaseen muotoon, aiheuttaa sen, että sivu latautuu hitaasti ja pahimmassa tapauksessa kävijä kyllästyy odottamiseen. Paras tallennusmuoto kuville on jpg. Liian isot otsikokuvat saattavat tehdä ulkoasusta ahtaan, kun teksti alkaa vasta näytön alalaidasta. Osan kuvista voi sijoittaa myös tekstin sekaan. Taustakuvat ovat usein mukavia ja luovat persoonaa, mutta niiden ei pitäisi heikentää tekstin luettavuutta. Kannattaa myös katsoa, että grafiikat ovat siistejä. Tuhruisesti ja rosoisesti leikattu hevosen pää näyttää harvoin paremmalta kuin hyvin rajattu kokonainen kuva.

3. Asettelu

Minun mielestäni asettelussa kannattaa ottaa huomioon erityisesti se, ettei ulkoasusta tule ahdasta, ja se, että linkit löytää helposti. Jos linkit ovat alimpana sivulla, jota täytyy skrollata nähdäkseen ne, on ne aseteltu huonosti. Tai jos linkit hukkuvat kaiken muun sekaan otsikossa, ne ovat väärässä paikassa. Sisältö kannattaa priorisoida. Kävijälle oleellista on nähdä teksti ja kyetä selaamaan sivua, eli löytää linkit helposti. Sivuston nimi on tapana sijoittaa näkyvälle paikalle, jotta se jäisi kävijän mieleen. Päivityslaatikot tms. ovat sen sijaan yleensä toisarvoisia ja voivat hyvin sijaita alimpana tai syrjässä. Jos ulkoasu taas koostuu liian monesta vierekkäisestä elementistä, siitä tulee herkästi ahdas, joten päivityslaatikon tarpeellisuutta joka sivulla kannattaa miettiä, samoin kuin sitä, mitä kaikkea sellaiseen kannattaa laittaa.

4. Navigointi

Hyvä ulkoasu tekee navigoinnin sivustolla helpoksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tärkeimmät linkit muulle sivustolle ovat koko ajan kävijän näkyvillä, sellaisessa paikassa, josta ne on helppo löytää. Lisäksi linkkien nimet todella kertovat, mille sivulle ne vievät. Me kaikki emme osaa mandariinikiinaa, joten sen käyttö suomalaisille suunnatulla sivustolla tuskin on tarpeen, vaikka talli kuvitteellisesti sijaitsisikin alueella, jolla kyseistä kieltä puhutaan. Englantia useimmat vielä ymmärtävät, samoin ruotsia ja saksan ja ranskan sanat ovat riittävän samankaltaisia, mutta venäjä menee useimmilta yli hilseen. Tässäkään ei kannata suosia mapattuja linkkejä jo siitä syystä, että jotkut selaimet kerta kaikkiaan lukevat niitä väärin, jos niitä ei ole osattu tehdä kunnolla. Lopputulos on se, että linkki ei olekaan siinä, missä teksti on ja navigointi vaikeutuu tuntuvasti.

5. Toimivuus

“Hyvä ulkoasu on toimiva” - on teesi, jota itse pidän kaikkein tärkeimpänä. Hyvä ulkoasu mukautuu erilaisiin resoluutioihin ja on koodattu siten, että kaikki selaimet osaavat lukea sitä oikein tai edes sillä tavalla, ettei sisältö merkittävästi muutu. Internet Explorer on tässä suhteessa useimpien ulkoasuntekijöiden painajainen. Se lukee monia koodeja aivan omalla tavallaan, jos lukee ollenkaan, ja sille on olemassa paljon sellaisia koodeja, joita muut selaimet eivät osaa lukea lainkaan (nykyisin näitä löytyy jonkin verran myös motzilla firefoxille). On suositeltavaa, ettei selainkohtaisia koodeja käytettäisi lainkaan. Grafiikalla voi totetuttaa esimerkiksi pyöristetyt kulmat niin, että muutkin kuin mozilla firefox osaavat näyttää ne oikein. IE:lle on mahdollista myös antaa omat ehdolliset määritteensä, jolloin muilla selaimilla toimiva ulkoasu voidaan saada toimivaksi myös IE:llä, vaikkakaan ei aina täysin samanlaisena. Tärkeintä ei välttämättä ole se, että ulkoasu näyttää kaikilla selaimilla pikselilleen samalta, vaan se, että se on pääpiirteissään saman näköinen jokaisella. Eli jos jokin määrite ei toimi IE:llä, mutta toimii muilla selaimilla, IE:lle voi antaa oman määritteen. Valitettavasti tällaista mahdollisuutta ei ole muiden selainten osalta olemassa.

Ulkoasu kannattaa myös testata jo tekovaiheessa eri selaimilla ja resoluutioilla. Paras mahdollinen ratkaisu erilaisten resoluutioiden kannalta olisi, että ulkoasun leveys olisi joustava suhteessa näytön leveyteen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että leveys olisi annettu suhteellisin määrittein, esimerkiksi prosentteina. Sama pätee myös tekstiin, joka kuitenkin yleensä suhteutetaan mittayksiköillä em tai ex (jolloin tekstin korkeus mukautuu tekstin m- tai x-kirjaimen korkeuteen).

Oikeellinen koodi puolestaan on ulkoasun toimivuuden avain. Koodin validiuden voi tarkistaa netistä löytyvien validaattorien avulla (esimerkiksi W3C jolla voi tarkistaa (x)html ja css -koodeja). Kannattaa kuitenkin muistaa, että validaattori tarkistaa vain sitä koodikieltä, jota se on ohjelmitu tarkistamaan. Monet niistä osaavat antaa myös ehdotuksia koodin korjaamiseksi tai ainakin kertoa, missä kohdin virhe on ja mikä siinä mättää. Apua koodaamiseen jo ennen tarkistusta kannattaa hakea, jos on epävarma. Apusivustoja on netissä paljon, mutta esimerkki erinomaisesta suomenkielisestä sivustosta on Menthal27.

6. Kokonaisuus

Hyvä ulkoasu on ehty kokonaisuus, jossa ei ole liian paljon epäolennaisia ja irrallisia osia. Värit ja grafiikat sopivat toisiinsa ja teksti on luettavissa. Ulkoasu ja navigointi ovat toimivia. Kokonaisuus on yleensä ratkaiseva tekijä myös ensivaikutelman kannalta. Vaikka värit olisivat hyvät ja ulkosu toimiva, voi suttuinen ja huonosti toteutettu grafiikka pilata vaikutelman.

7. Persoonallisuus

Tämä tuntuu olevan sen nykypäivänä peräänkuulutetuin ominaisuus mille tahansa ulkoasulle, ainakin virtuaalitalleilla. Pelkkä persoonallisuus ei tee ulkoasusta hyvää. Monet pitävät persoonallisuutta yhtenä hyvän ulkoasun määritteistä, mutta jos ulkoasu täyttää kaikki edeltävät kriteerit, se on yleensä oikein hyvä, vaikke siinä olisikaan mitään erityistä persoonallista leimaa. Persoonallisuutta ulkoasuun on helpoin tuoda hyvin suunnitelluilla grafiikoilla. Tämä kuitenkin johtaa usein siihen, että grafiikasta tulee raskasta ja sen määrästä valtava. Persoonallisuutta sivustolle voi luoda myös sen sisällöllä, ulkoasu ei välttämättä aina ole avain siihen, vaikka persoonallinen ulkoasu toki usein jää kävijän mieleen. Persoonallisella silauksella myös luodaan juuri sitä tunnelmaa, jota kyseinen sivusto hakee. Persoonallisimman ja omaa tallia parhaiten kuvaavan ulkoasun saa kuitenkin usein, yllätys yllätys, tekemällä sen itse. Tai ainakin suunnittelemalla, jollei koodaaminen suju.

Joskus jokunen vuosi sitten oli kausi, jolloin virtuaalikyliä oli pilvin pimein ja noin joka toinen talli sijoittui johonkin sellaiseen. Niihin haluttiin kuulua ja ne järjestivät asukkailleen toimintaa. Monet varmaan muistavat kultakauden suurnimet, jotka jäivät elämään vielä varsinaisen buumin jälkeenkin. Näitä olivat muun muassa Orilaakso ja Harhalampi. Nyt näyttää siltä, että virtuaalikylät elävät kenties toista tulemistaan, tai sitten kyse on vain siitä, että muutama uskalias on kaivanut esiin vanhan idean ja ryhtynyt elvytystoimiin. Tässä tekstissä on tarkoitus esitellä ne pari nykyhetken virtuaalikylää, jotka ovat sattuneet allekirjoittajan silmiin ja pohtia hieman, mitä itse odottaisin virtuaalikylältä, jos tallini sellaiseen tuppaisin.

Jos sijoittaisin tallini virtuaalikylään, mitä haluaisin tai vaatisin siltä? Ensinnäkin luonnollisesti selkeät ja mielenkiintoiset sivut, jotka kertovat minulle kylästä kaiken haluamani. Kaipaisin kuvausta ja kuvia ympäristöstä, selkeän kartan ja esittelyt kylän muista asukkaista ja kylän palveluista. Haluaisin ehkä tietää myös kylän liikenneyhteyksistä. Toivoisin kylän väen olevan yhteisöllistä. Haluaisin kyetä järjestämään heidän kanssaan toimintaa kuin nyt naapurit ainakin. Olisi myös mukavaa saada heihin yhteyttä esimerkiksi kylän yhteisellä foorumilla tai chatissa. Toimintaakin olisi hyvä olla, joko kyläläisten tai kylän perustajan taholta.

Ensisijaisesti haluaisin kuitenkin tuntea kylän omakseni ja viihtyä siinä. Tämä tuntemus nousee luultavasti kaikkien edellä mainittujen asioiden yhteenliittymästä: hyvästä yhteishengestä ja hyvin suoritetusta alueen kuvauksesta.

Virtuaalikylä Ansavaara

Ansavaara on Jokerin uunituore projekti, jota on viimeaikoina mainostettu ahkerasti ht.netissä. Kylällä on sievä ja selkeä ulkoasu, mutta itse alueesta ei ole vaivauduttu kertomaan turhan paljon. Tontteja on yhdeksän ja niistä näyttäisi tällä hetkellä olevan varattuina kolme. Kartta on havainnollistava, mutta sen ulkonäköön ei ilmeisesti ole panostettu kovinkaan paljon. Hauska idea kylässä on, että sen alueella sijaitsee myös monenlaisia kuvitteellisen A-konsernin yrityksiä (pikaruokaloita ja kauppoja). Kylän tonteille otetaan tallien lisäksi kenneleitä ja vaatimukset eivät ole kohtuuttomia, joskin eräs on kenties vähän tulkinnan varainen, tallin tai kennelin kuuluisi nimittäin olla realistinen. Kylällä on myös oma päiväkirja, joka, mikäli kykenee aktiiviseen toimintaan, on hauska idea. Kylä ei ilmeisesti järjestä ainakaan säännöllistä toimintaa asukkailleen.

Kulmapirtti

Kulmapirttiin törmäsin tutustuessani ratsastuskouluihin aiemman tekstini yhteydessä. Tämänkin kylän ulkoasu on sievä ja siisti ja tekstit helposti luettavia. Lisäksi alueesta on kerrottu melko kattavasti ja havainnollistava kartta tukee tekstiä. Tontteja on kuusi ja ne ovat kaikki tällä hetkellä vuokralla. Myöskään tämän kylän vaatimukset jäsenilleen eivät ole kohtuuttomia, joskin myös täällä esiintyy käsite “realistinen”, jonka lisäksi vaaditaan tarinapainotteisuutta. Kylä näyttää myös tarjoavan asukkailleen kuvia tonteistaan käytettäväksi myös tallien sivuilla. Idea on mielestäni hyvä.  Kylä pyrkii asukkaidensa voimin järjestämään aktiivista toimintaa alueensa talleille. Kylää luotsaa Niilamon omistaja tiia.

Virtuaalikylä Harju

Tillin luotsaama Harju on hieman erilainen kuin kaksi aiempaa kylää. Sen alueella on normaaliin tapana kymmenen tonttia, joille vuokraajat voivat rakentaa omat tallikokonaisuutensa, mutta sen lisäksi kylä tarjoaa yhteisiä talli- ja toimintatiloja ja täysihoidon kaikille yhteisillä talleilla asuville hevosille. Kyläläiset maksavat kuukausittaista vuokraa tonteistaan ja keräävät aktiivisuuspisteitä, joiden perusteella kuukauden ahkrein palkitaan. Kartta on havainnollistava, joskaan ei turhan selkeä ja tonttikokonaisuuksista on kerrottu lyhyesti. Tonteista kolme on tällä hetkellä vuokralla ja toiminnan olisi ilmeisesti tarkoitus olla jatkossa aktiivista kyläläisille suunnattujen tapahtumien osalta.

Juolukka

Ram.:in ylläpitämä Juolukka on perustettu 7.9.2007. Tontteja kylässä on 11 ja niistä yhdeksän on vuokrattu.  Toiminnan aktiivisuus riippuu kyläläisten aktiivisuudesta ja siihen osallistumisesta ja sen järjestämisestä saa rankingpisteitä, joita kaudessa eniten kerännyt saa palkinnon. Kylän tiedot on koottu yhdelle sivulle, joka on selkeä ja helppo luettava, joskin sitä joutuu selailemaan ylös ja alas löytääkseen haluamansa tiedon. Alueesta on kerrottu jonkin verran ja lisäksi siitä on piirretty kohtalaisen selkeä, havainnollistava kartta. Kylä vaikuttaa mukavalta ja siihen kuuluvat tallit aktiivisilta.

Tämä teksti sisältää pohdintaa hoitajatoiminnasta, joka tuntuu olevan jossakin määrin kuoleva kansanperinne virtuaalitallien maailmassa. Talleja, jotka sitä tarjoaisivat, on kyllä edelleen olemassa, mutta aktiivisista kävijöistä, jotka ryhtyisivät hoitajiksi, on pulaa. Mitä hoitajat haluavat tallilta tai hoitohevoseltaan? - on kysymys, jota on huudeltu toistuvasti pitkin foorumeita. Ajattelinin esittää omia ja koottuja näkemyksiä aiheesta.

Käsky numero 1: Palkitse ja innosta hoitajiasi

Nykyisin monille kävijöille ei enää riitä kannustimeksi se, että hoitajatoiminnasta saa pisteitä/virtuaalieuroja/tähtiä tms. valuuttaa, jolla voi ostaa hoidokilleen tavaroita tallikaupasta. Itse asiassa jotkut jopa inhoavat ideaa, mikäli foorumikirjoitteluista tulee jotakin päätellä. Viime aikoin olen harrastanut paljonkin tutkimustyötä aiheen tiimoilta, lueskellut ja vastaillut aihetta käsitteleviin topikkeihin ja tutustunut erilaisten ratsastuskoulujen sivuihin. Olen löytänyt seuraavanlaisia palkinto- ja virikejärjestelmiä.

a. Tasojärjestelmät

Tasojärjestelmillä pyritään tarjoamaan hoitajille haasteita ja jotakin, mitä tavoitella ja mitä kohti suunnistaa hoitajanurallaan. Onhan se etenemisen tunne mukava ja antaa aina uutta potkua, etenkin jos uusi taso tuo tullessaan jotakin uutta myös tarinoiden sisältöön. Liian vaativat tasojärjestelmät kuitenkin yleensä karkottavat muutoin potentiaalisia hoitajia: jos ensimmäisen 15 kertomuksen ajan ei saa tehdä muuta kuin putsata karsinoita ja taluttaa hoidokkia valvovan silmän alla, alkaa jutun juuri nopeasti hävitä ensimmäisen kahden kertomuksen jälkeen ja hoitaminen lopahtaa siihen. Jos tasojärjestelmä taas on hyvin suunniteltu ja sillä voi edetä järjellisessä ajassa se voi usein olla inspiroiva.

b. merkkijärjestelmät

Kuten tasojärjestelmillä, myös merkeillä pyritään antamaan hoitajille jotakin tavoittelemisen arvoista. Merkkien ero tasoihin on yleisesti se, että ne ovat suppeampia, eivätkä aina pakollisia suorittaa. Joissakin tapauksissa niitä tulee suoritettua jopa vahingossa normaalin hoitamisen ohella ja toisaalla ne suoritetaan kurssiluontoisesti (ks. alla kohta kurssit). Monet tallit ovat tehneet merkeistä myös konkreettisia kuvia, jotka lisätään kivoiksi koristeiksi hoitajien kaappeihin. Jotkut tallit vaativat tietyn merkin suorittamista ennen kuin hoitohevosella saa esimerkiksi ratsastaa, toiset tarjoavat merkkejä palkinnoiksi pitkän aikavälin saavutuksista kuten kymmenestä ratsastustunnista. Esimerkkejä merkkijärjestelmistä: Heleän merkkijärjestelmä (vapaaehtoisesti suoritettava),  Tuttanin tallin merkkijärjestelmä (kurssimuotoinen) ja Meripihkan merkkijärjestelmä (osittain pakollisia ja osittain vapaaehtoisia merkkejä, osa kursseilla ja osa muuten suoritettavia).

c. kurssisuoritukset

Jotkin tallit järjestävät hoitajilleen kursseja. Toisinaan nämä kurssit ovat sidonnaisia hoitajatasoihin tai -merkkeihin, toisinaan taas täysin erillinen osa toimintaa. Kurssit voivat tarjota materiaalia hoitokertomusten kirjoittamiseen ja antaa hoitajalle uusia taitoja käytettäviksi kertomuksissaan. Ne voivat myös merkkien ja tasojen tapaan tarjota jotakin tavoiteltavaa, kun kurssin läpäisemiseksi tarvitaan esimerkiksi tietty prosentti oikein vastattuja kysymyksiä.  Esimerkiksi GH tarjoaa lajikursseja ja kursseja hevosmerkkien suorittamiseen ja Heleässä järjestettiin vastikään ruokintakurssi. Jotta kurssi olisi palkitseva, sen on yleensä annettava osallistujalle suorituksen jälkeen jokin uusi vapaus tai mahdollisuus hoitajatoiminnassa.

d. Haasteet ja kilpailut

Erilaiset hoitajahaasteet, esimerkiksi “kirjoita hoitokertomus kerran viikossa kuukauden ajan”, ja kilpailut, kuten perinteinen kuukaudenhoitajan valinta (yleensä pisteisiin perustuen), ovat kamppailuja jotka innostavat osaa enemmänkin. Toiset taas inhoavat esimerkiksi kuukaudenhoitaja -titteliä, joka helposti menee kuukaudesta toiseen samalle aktiiviselle ihmiselle, jolloin muut jäävät syrjää. Erilaiset hoitajien väliset ystävällisimieliset kisailut voivat olla palkitsevia ja innostaa ihmisiä kirjoittamaan ja osallistumaan toimintaan. Virtuaalitalli Seppeleen kohokohdat on esimerkki toisenlaisesta kuukaden hoitaja -palkintojärjestelmästä.

e. Tavara/kuva/virtuaalirahapalkinnot

Virtuaalimaterialismin kukkoistuskausi ei ole vieläkään ohitse. Monet hoitajat pitävät edelleen siitä, että heitä palkitaan pistein, joilla he voivat ostaa tavaroita itselleen ja hoitohevoselleen tallin omasta tai jostakin muusta varustekaupasta. Lisäksi pelkkä pisteidenkeruu on osasta hauskaa. Onhan se kiva nähdä, että omalla pistetilillä on 560 pistettä, koska se on paljon (tallin pisteytyssysteemistä riippuen). Tavarapalkinnoilla kannustetaan hoitajia usein osallistumaan myös muuhun toimintaan ja joskus esimerkiksi suoritettu merkki/kurssi/taso palkitaan myös tavaralla tai ylimääräisillä pisteillä, jotka voi käyttää tavaroihin. Nouseva trendi piirroshevostalleilla on ollut myös se, että hoitajia palkitaan hoitohevosesta/hoitohevoselle piirretyillä kuvilla.  Esimerkiksi Seppele palkitsee kohokohtia kuvilla.

f. Toiminnalliset palkinnot

Hoitajia voi palkita myös toiminnalla. Esimerkiksi kun olet auttanut kymmenen kertaa talutustunnilla (eli kirjoittanut sellaisesta kymmenesti hoitokertomuksiisi) saat itsellesi ilmaisen ratsastustunnin/valmennuksen hoitohevosellasi. Merkin tai tason suorittamisesta voi niin ikään saada palkinnoksi jotakin yhteistä kivaa toimintaa hoitohevosen kanssa. Kysymys voi olla siitä, että hoitaja itse kirjoittaa tarinan tapahtumasta tai siitä, että hänelle tarjotaan tarina/kommentti tapahtuneesta. Monet tuntuvat nykyisin arvostavan toiminnallista palkitsemista, etenkin valmennuksista palkintoina on ollut paljon puhetta.

2. Inspiroi hoitajiasi

Hoitokertomusten kirjoittaminen muuttuu huomattavasti helpommaksi, ja toisten mielestä myös mielekkäämmäksi, jos sille saa ulkopuolista innoitusta. Toisille innoituksena toimii hoitohevosen kujeileva tai kuuma luonne, joka johtaa monenlaisiin sattumuksiin, mutta toiset tarvitsevat enemmän materiaalia oman mielikuvituksensa tueksi.

Talli voi antaa hoitajille materiaalia esimerkiksi tallipäiväkirjan muodossa. Aktiivisesti ylläpidetty tallipäiväkirja voi olla monen innoituksen lähde, jos se kertoo edes yleisesti päivän sattumuksista, joihin hoitaja hoidokkeineen on voinut olla osallisena. Hoitohevosen sairastuminen, mikäli hoitaja itse ei saa sellaisesta päättää, voi sekin olla tallin puolelta tuleva inspiraation lähde. Kyse voi olla myös niinkin pienestä asiasta kuin päivittyvästä säätiedotuksesta etusivulla tai henkilökunnan hyvin kirjoitetuista kuvauksista, joiden perusteella on helppo kirjoittaa kuvitteellisesta vuorovaikutuksesta.

Hoitajille voi myös lähettää esimerkiksi viikoittaista tai kuukausittaista tallipostia, jossa kerrotaan lyhyesti, mitä tallilla tapahtui viimekuussa ja tulee tapahtumaan tässä kuussa. Hoitajan ottaminen mukaan tallin elämään ei ole vaikeaa, mutta sitäkin hedelmällisempää.

3. Tee hoitajistasi yhteisön jäseniä, ole yhteydessä heihin

On huomattavasti miellyttävämpää olla hoitajana tallilla, jonka omistaja pyrkii vuorovaikuttamaan hoitajiensa kanssa. Hän voi lähettää sähköpostilla hoitajakirjeitä, osallistua hoitajachatin/foorumin keskusteluihin ja kommentoida hoitotarinoita vuorovaikuttaen. Se, että hoitaja voi kirjoittaa tehneensä jotakin tallin omistajan kanssa, voi olla hoitajalle hienoa, se voi myös olla lukijalle hieno lisä kertomukseen. Hoitajille on yleensä myös hauskempaa, jos heillä on jokin kanava vuorovaikuttaa keskenään, esimerkiksi hoitajchat taifoorumi. Jotkut suosivat jopa messengerissä pidettäviä hoitajakokouksia, jotka tallin omistaja järjestää.

Foorumin tai chatin aktivoiminen keskustelukanavaksi saattaa vaatia tallin omistajalta paljonkin aktiivisuutta. Keskustelu ei valitettavasti useinkaan synny tyhjästä, vaan se tarvitsee aiheita ja jonkun, joka pyrkii aktiivisesti pitämään sitä yllä ja viemään sitä eteenpäin. Kuollut chat on joskus jopa ikävä näky sivuilla, siitä saa sellaisen kuvan, etteivät hoitajat ole aktiivisia tai heillä ei ole halua olla tekemisissä keskenään.

4. Kommentoi kertomukset huolella ja ajoissa

On todella turhauttavaa ja tylsää odottaa kommenttia hoitokertomukseen monen viikon tai peräti kuukauden ajan. Jos tallin omistaja on aktiivinen ja kommentoi kertomuksia sitä mukaa, kun niitä ilmestyy, hoitajien mielenkiinto pysyy paljon paremmin yllä. Myös kommenttien laatu on tärkeä.

Hyvä kommentti on suhteellinen käsite ja riippuu paljolti vastaanottajasta. Ei välttämättä ole huono idea kysyä vaikka jokaiselta hoitajalta erikseen, millaista kommenttia hän haluaisi saada, enkä tällä tarkoita sitä, että haluaako hän saada kehuja vai haukkuja. Hyvä kommentti voi vuorovaikuttaa hoitajan kanssa ja käsitellä kertomuksen virtuaalisia tapahtumia. Esimerkiksi jos hoitaja on pessyt hoidokkinsa ruokakupit, omistaja voi kertoa olevansa siitä kiitollinen ja kiitellä puhdasta jälkeä. Hän voi myös jutustella hoidokin edesottamuksista tai muusta tallilla tapahtuneesta, jota kertomuksessa on sivuttu. Kommentti voi myös pyrkiä auttamaan hoitajaa kehittymään kirjoittajana ja käsitellä hoitokertomuksen kielellisiä ja kerronnallisia ominaisuuksia. Yleensä hoitajat eivät kuitenkaan toivo, että kyse olisi vain jälkimmäisestä. Myöskään kommentit “kiva kertomus, 8 pistettä” - eivät yleensä ole jatkon kannalta kannustavia.

5. Järjestä hoitajillesi toimintaa

Yhteinen toiminta on sekin inspiraation lähde, mutta se luo myös yhteisöllisyyttä ja osoittaa, että tallin omistajalla on aitoa kiinnostusta ylläpitää hoitajatoimintaa. Toiminta voi olla hoitajatunteja, -valmennuksia, -kursseja, -vaelluksia tai vastaavia ratsastustapahtumia. Se voi myös olla taitoja opettava kurssi, leikkimielinen kisa, chatkokous tai tietokilpailu. Kaikkien tapahtumien ei myöskään tarvitse olla tarinamuotoisia. Joskus kevyempikin toiminta on paikallaan ja aktiivisuuspisteitä (tai mitä pisteitä tallilla jaetaankin) voi antaa pari ihan pelkästä tapahtumaan ilmoittautumisesta. Onpa tapahtuma mahdollista järjestää sitenkin, että tarinan kirjoittaminen on vapaaehtoista, eli ilmoittautua voi vaikka nimilistaan tyylillä tai sitten tarinan kera.

6. Kuuntele hoitajiasi

Jos hoitajalla on idea ja hän on riittävän rohkea lähestyäkseen tallin omistajaa sen kanssa, idea kannattaa ehdottomasti kuunnella. Joskus ideoita saattaa kannattaa jopa kalastella hoitajilta vaikka sähköpostikyselyllä. Hoitajat itse tietävät parhaiten, mikä heitä kiinnostaa ja mikä tallin hoitajatoiminnassa ei juuri sillä hetkellä kenties toimi.

7. Ideoi uutta

Harva hyvä idea on virtuaalimaailmassa, tai sen puoleen todellisessakaan, jäänyt vain yhden tallin/yhdistyksen/seuran tai henklön käyttöön. Kaikki ideat ovat joskus olleet uusia ja sittemmin levinneet ja muuttuneet tavallisiksi. Nykyisin uusien, etenkin hyvien, ideoiden keksiminen voi tuntua hankalalta, eikä sitä kannata pakottaa, mutta jos kykenee tuomaan hoitajatoimintaansa jotakin uutta ja erillaista, on se aina hyvää mainosta ja kirsikka kakun päällä. Ideansa kanssa joutuu tietysti varautumaan siihen, että muutkin haluavat ottaa sen käyttöönsä, ja tästä lienee turha suuttua. Ideat eivät ole tekijänoikeuksien alaisia ja hyvillä ideoilla on aina matkijansa, koska ne ovat hyviä.

8. Panosta

Jokaisen hoitajatoimintaa järjestävän tallinomistajan tärkein sääntö on panostus. Panosta kommunikaatioon, sivujen kävijäystävällisyyteen, tekstien inspiroivuuteen, ideointiin, toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Paneudu asiaan kommentoidessasi hoitajiesi kertomuksia. Kirjoita vaikka tallipäiväkirjaa tai hoitopäiväkirjaa yksityisratsullesi, joka asuu tallillasi, ollaksesi hyvä esimerkki.

Hevosten luonnekuvaukset ja tallien esittelyt eivät ole turhanpäiväisiä hoitajien kannalta. Ne antavat ideoita ja kun tyhjästä on tunnetusti paha nyhjäistä, ne ovat pohja, jolta lähteä liikkeelle. Mieti siis ihan oikeasti, millaisia persoonia hevosesi ovat (äläkä tee niistä liian samanlaisia) ja millainen tallisi on, mitä siellä päivittäin tapahtuu ja kuka tallista huolehtii. Liian pitkät ja vaikeaselkoiset tekstit saattavat nekin karkottaa hoitajia, joten kohtuus kannattaa pitää mielessä tekstejäkin kirjoittaessa.

9. Selkeys, käyttäjäystävällisyys ja yksinkertaisuus

Älä tee asioita hoitajillesi liian vaikeiksi. Selitä hoitajatoimintasi riittävän selkein pääkohdin ja täydennä tekstejäsi, mikäli huomaat, että sinulta kysytään toistuvasti samaa asiaa. Huolehdi, että sivusto on kävijäsytävällinen ja toimiva: teksti erottuu taustastaan (Se ei ole liian pientä tai väriltään liian lähellä taustaansa), ulkoasu toimii kaikilla selaimilla (joskus joutuu tekemään kompromisseja kosmetiikan ja toimivuuden välillä), ulkosu on kotuullisen kokoinen (ei liian kapea tai leveä), navigointi on helppoa (jokaiselta sivulta pääsee olennaisimmille sivuille ja linkit on sijoitettu selkeään paikkaan) jne.

10. Älä odota muilta sitä, mitä et itse suostuisi tekemään

Jos et ole itse ikinä hoitanut virtuaalihevosta, etkä aio sitä koskaan tehdäkään, oletko varmasti oikea henkilö ylläpitämään hoitajatoimintaa? Tiedätkö, mitä hoitajat haluavat ja osaatko ajatella, mitä itse haluaisit, jos olisit hoitajana tallillasi? Entä jaksaisitko sinä kirjoittaa 20 kertomista pelkästä hevosen harjaamisesta, koska ykköstasolla ei vielä saa tehdä muuta?

On hyvä asettua itse hoitajan asemaan ja yrittää miettiä, pitäisikö itse tallinsa hoitajatoimintaa mielekkäänä, virikkeellisenä ja kannustavana? Inspiroisivatko tekstisi sinua kirjoittamaan? Entä kannustaisivatko hoitajatasosi tai merkkisi vai tuntuisivatko ne vain taakalta? Ovatko aikarajasi liian tiukkoja: ehtisitkö itse kirjoittaa kaksi kertomusta joka ikinen viikko?

Tähän tekstiin on  kerätty sellaisia tapahtumia, joiden ilmoitukset ovat sattuneet osumaan Eilowyn silmään ja olleet sen verran kiinnostavia, että hän katsoo ne suosittelemisen arvoisiksi.

Valmennuksia, kisoja ja kutsutunteja:

20.1.2010 LACissa kommentit valjakkovalmennus. Tapahtuma on täynnä

20.1.2010 Cavallossa villit koulukilpailut. Ilmoittautuminen viimeistään 19.1.2010

22-24.1.2010 Riikinnevassa nimilista kouluvalmennusviikonloppu. Tapahtuma on täynnä

23.1.2010 Pikku-Laaksossa villit koulu- & estekilpailut. Ilmoittautuminen päättyy 21.1.2010

24.1.2010 Huolettomassa villit estekilpailut. Ilmoittautuminen viimeistään 21.1.2010

25.1.2010 Routasalmessa tarinat/nimilista kolutunti.

27.1.2010 Heleässä tarinat estevalmennus. Ilmoittautuminen päättyy 27.1.2010 klo 17.00

28.1.2010 Heleässä tarinat kouluvalmennus. Ilmoittautuminen päättyy 28.1.2010 klo 17.00

29.1.2010 Sclaunissa villit estekilpailut. Ilmoittautuminen päättyy 27.1.2010

30.1.2010 Heleässä kommentit kouluvalmennus. Ilmoittautuminen päättyy 30.1.2010 klo 17.00

30.1.2010 Routasalmessa tarinat/nimilista leikkitunti. Osallistuminen vain tallin hevosella.

3.2.2010 Heleässä kommentit estevalmennus. Ilmoittautuminen päättyy 3.2.2010 klo 17.00

5-7.2.2010 Yksityistalli Fridassa kisaviikonloppu: koulu, hankilaukka, näyttelyt, pussihyppely.

Muita tapahtumia:

17.1.2010 Sturm Amoralin syntymäpäivä show

20.1.2010 Lakeassa VSHK:n talvirieha nimilista monenlaista toimintaa. Ilmoittautuminen päättyy 15.1.2010